Olet täällä

Yhteiskunnallisen toiminnan linjaukset

Partiointi on toimintaa, jossa nuorilla on mahdollisuus yksilöllisten ominaisuuksiensa rajoissa kasvaa persoonallisuudeltaan tasapainoisiksi, terveiksi, vastuuntuntoisiksi ja itsenäisesti ajatteleviksi yhteiskunnan jäseniksi (Suomen Partiolaisten peruskirja 1977). 

Partioliikkeen yhteiskunnallisen toiminnan ydin on lippukunnissa tapahtuva partiokasvatus, jota toteutetaan partio-ohjelman kautta. Partiotoiminta antaa lapsille ja nuorille välineitä aktiiviseen kansalaisuuteen sekä partio-ohjelman että erilaisten johtajapestien avulla. Partion yhteiskunnallisen toiminnan perusta on laadukas lippukuntatoiminta. Se on itsessään merkittävää yhteiskunnallista toimintaa.

Viimeisessä viestissään maailman partiolaisille lordi Baden-Powell, partioliikkeen perustaja, kehotti partiolaisia: ”Yritä jättää tämä maailma vähän parempana kuin sen löysit”.

Partioaate on meille partiolaisille vahva velvoite toimia paremman maailman puolesta. Haluamme osallistua liikkeenä yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimia yhdessä päättäjien, muiden kansalaisjärjestöjen, viranomaisten ja median kanssa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Partio on aktiivinen osana suomalaista kansalaisyhteiskuntaa. Suomen Partiolaiset on jäsen useissa järjestöissä ja edustettuna erilaisissa valtakunnallisissa asiantuntijaelimissä, jotka vaikuttavat nuorten osallistumismahdollisuuksiin ja elinoloihin sekä vapaaehtoisjärjestöjen toimintaedellytyksiin. Yhdessä muiden nuorisojärjestöjen ja partion maailmanjärjestöjen kanssa Suomen Partiolaiset vaikuttaa aktiivisesti myös kansainväliseen nuorisopolitiikkaan.

Aktiivinen nuori kansalainen – hyvän yhteiskunnan rakentaja

Oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentaminen edellyttää kansalaisia, jotka haluavat kantaa vastuuta heikommista ja kykenevät toimimaan yhdessä toisten kanssa. Haluamme, että nuorilla on mahdollisuus kasvaa aktiiviseen kansalaisuuteen ja että yhteiskunta tukee ja kannustaa nuoria toimimaan arvojensa puolesta.

Haluamme, että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin. Yhteiskunnassa valtaa käyttävät äänioikeutetut aikuiset, joilla on pääsy yhteiskunnan erilaisiin rakenteisiin ja joiden etujärjestöjä arvostetaan ja kuunnellaan. Haluamme, että lapsilla ja nuorilla on aikuisten ohella yhtäläinen oikeus vaikuttaa elämäänsä koskeviin ratkaisuihin, mitä myös vuonna 2006 voimaan astunut Nuorisolaki osaltaan edellyttää. Haluamme olla mukana kehittämässä suomalaista yhteiskuntaa niin, että lasten ja nuorten näkökulma otetaan päätöksissä huomioon.

Haluamme kannustaa partiolaisia osallistumaan aktiivisesti vaaleihin, ottamaan paikkansa kansalaisjärjestöissä, yhdistyksissä, seurakunnissa ja politiikassa, toimimaan näkyvästi partion arvojen mukaisesti myös muussa yhteiskuntaelämässä ja tuomaan partiotaustaansa esille eri tehtävissä toimiessaan.

Partio luo hyvinvointia

Haluamme, että partioharrastustamme, tekemäämme vapaaehtoistyötä ja oppimiamme taitoja arvostetaan yhteiskunnassa. Haluamme, että yhteiskunta tunnustaa työmme merkityksen ja varmistaa, että meillä on täydet mahdollisuudet toteuttaa tehtäväämme koulun, ammatillisen nuorisotyön ja perheiden rinnalla.

Haluamme, että partio tunnetaan yhteiskunnassa toimintana, jonka kautta opitaan elämässä tärkeitä taitoja. Partio vahvistaa nuoria sosiaalisesti sekä tukee nuorten kasvua ja itsenäistymistä. Toiminnassa mukana olevat eri-ikäiset partiolaiset luovat itsestään sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Haluamme, että työ- ja opiskelupaikkaa haettaessa partio tunnetaan niissä tarvittavien valmiuksien antajana.

Partioliike toimii Suomessa aidosti vapaaehtoispohjalta. Haluamme, että kansalaistoiminta ja -järjestöt nähdään yhteiskunnan voimavarana, joka ansaitsee arvostuksen ja tuen toimiessaan yhteisöllisesti ja välittäessään hyvinvointia yhteiskunnassa.

Rakennetaan parempi maailma

Haluamme olla mukana vahvistamassa maailmanlaajuista oikeudenmukaisuutta. Haluamme rakentaa maailman, jossa kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja jossa jokaisella on mahdollisuus inhimilliseen elämään ja toimeentuloon. Haluamme, että maailman päättäjät pitävät kiinni tekemistään lupauksista puolittaa äärimmäinen köyhyys maailmassa vuoteen 2015 mennessä ja muista YK:n vuosituhattavoitteista. Inhimillisten elinolojen turvaamiseksi on myös välttämätöntä, että maailman päättäjät sitoutuvat toimimaan ihmisen toiminnasta johtuvan ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi.

Jotta maailmassa jokaisella voisi olla kohtuullinen elintaso, kuitenkin niin, että maapallon kestokyky säilyy, on ihmisten pystyttävä vähentämään uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä. Haluamme edistää vastuullista kuluttamista, reilua kauppaa ja luonnonmukaista tuotantoa omalla esimerkillämme.

Partio on aktiivinen rauhanliike, joka rakentaa ystävyyttä ja ymmärtämystä yli rajojen. Sodista kärsivät vaikeimmin siviilit, lapset ja nuoret. Haluamme vaikuttaa siihen, että suomalainen yhteiskunta ja sen päättäjät toimivat kansainvälisen turvallisuuden, ihmisoikeuksien ja riitojen rauhanomaisen ratkaisemisen puolesta.

Rauhaa ei ole vain sodan poissaolo, vaan hyvä tahto ihmisten kesken. Rauhan ei tule vallita vain kansojen, vaan myös ihmisten välillä. Haluamme toimia sen puolesta, että jokaisella on mahdollisuus elää ilman pelkoa väkivallasta, syrjinnästä, kiusaamisesta tai yksin jäämisestä.

Luonto kuuluu kaikille

Vastuu luonnosta ja elinympäristöstä kuuluu jokaiselle. Haluamme, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus nauttia luonnon monimuotoisuudesta, vanhoista metsistä, eliölajien kirjosta ja puhtaasta ilmasta. Suomalaisina meillä on erityinen vastuu puhtaasta Itämerestä ja vesistöistämme.

Haluamme levittää henkilökohtaista ja kunnioittavaa suhdetta luontoon. Jokaisella tulee olla mahdollisuus päästä metsään ja vesille. Haluamme kunnioittaa jokamiehen oikeuksia ja edistää kestävää luonnossa liikkumista ja luonnon käyttöä lasten ja nuorten toimintaympäristönä.

Oikeus hyvään elämään

Haluamme, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus elää hyvää ja turvallista elämää. Haluamme, että suomalaista yhteiskuntaa kehitetään niin, että lasten ja nuorten elinolot turvataan. Tämä edellyttää laadukasta koulutusta, terveydenhoitoa ja perheiden toimeentulon turvaamista. Haluamme, että lapset ja nuoret kasvavat yhteiskunnassa, jossa jokaista kohdellaan tasa-arvoisesti sukupuolestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai alkuperästään riippumatta.

Hyvinvointiin kuuluu, että opintojen jälkeen nuorella on mahdollisuus siirtyä työelämään, jossa häntä kohdellaan tasapuolisesti. Haluamme toimia sen puolesta, että nuorten näkökulma huomioidaan hyvinvointiratkaisuista päätettäessä.

Haluamme, että lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus liikkua itsenäisesti ja turvallisesti lähiympäristössään. Tämä edellyttää toimivaa julkista liikennettä, kattavaa kevyen liikenteen väylien verkostoa sekä puistoja ja viheralueita, jotka innostavat leikkimään ja liikkumaan. Haluamme, että asuinympäristöä kehitetään lasten ja nuorten näkökulma huomioiden. Lapsilla ja nuorilla tulee olla riittävät tilat harrastamiseen, vapaaseen oleskeluun ja itsensä toteuttamiseen.

Onnellisena aikuisuuteen

Haluamme, että jokainen lapsi ja nuori saa kasvaa omassa tahdissaan ilman painetta aikuistua liian varhain. Lapsella on oikeus leikkiin. Haluamme, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus osallistua harrastuksiin, jotka antavat iloa ja onnistumisen kokemuksia.

Haluamme, että lapsia ja nuoria kuunnellaan ja että heillä on oikeus vaikuttaa, mutta he eivät joudu kantamaan huolta ikäänsä nähden liian raskaista päätöksistä. Lapsella ja nuorella on oikeus kokeilla, luoda uutta ja oppia.

Haluamme, että lapsi tai nuori saa apua ja ohjausta sitä tarvitessaan. Lapsella ja nuorella on oikeus saada rakennusaineksia henkiseen ja hengelliseen kasvuunsa sekä mahdollisuuksia keskustella mieltään askarruttavista kysymyksistä.

Haluamme, että media käsittelee nuoria myönteisesti, eikä ainoastaan ongelmien kautta. Haluamme, että media tarjoaa monipuolisia kauneus- ja ulkonäkökäsityksiä sekä avaran ja tasa-arvoisen kuvan sukupuolirooleista.