Olet täällä

Partiotoimintaan tutustumisen periaatteet

Tällä sivulla määritellään partiotoimintaan tutustumisen periaatteet eli niin sanottu EVP-toiminta partiossa(ei-vielä-partiolainen). Partioneuvoston syyskokous vahvisti partiotoimintaan tutustumisen periaatteet 26.11.2016.

Yleisiä periaatteita

Ei-vielä-partiolaisen (EVP:n) määrittelyssä olennaista on linjata mahdollisimman selkeästi, mikä on partiotoimintaan tutustumista ja mikä puolestaan jäsenyyden vaatimaa toimintaa. Määrittelyssä ei ole olennaista niin sanottu ”koettu partiolaisuus”, vaan jäsenyys, joka määräytyy jäsenmaksun maksamisella ja kirjautumisella jäsenrekisteriin.

EVP-toiminnan ensisijainen tarkoitus on mahdollistaa tutustuminen lippukunnan toimintaanja näin madaltaa partion liittymisen kynnystä.

EVP-markkinoinnissa ei ole suositeltavaa käyttää EVP-lyhennettä, vaan viestiä selkeämmin esimerkiksi partioon tutustumisesta ja tutustujista.

EVP-toiminnassa keskeistä on, että EVP-henkilö tietää olevansa tutustumassa partioon ja että hänellä on selkeä yhteyshenkilö vapaaehtoistoiminnan järjestäjän puolelta.Yhteyshenkilö tukee partioon tutustumisessa ja huolehtii tutustumisjaksoa seuraavasta ”jälkiohjauksesta”, eli siitä, että henkilö löytää mielekkään vapaaehtoistehtävän partiosta. Aikuisen kohdalla tämä tarkoittaa myös tarvittavan tiedon antamista, kuten Turvallisesti yhdessä -ohjeeseen perehdyttämistä tai pestinmukaisten koulutus-tai osaamisvaatimusten esille tuomista.

Partioon ei voi tutustua EVP:nä toistuvasti (esimerkiksi partioon palattaessa), eikä jäsenmaksun maksamatta jättäminen oikeuta hyödyntämään esimerkiksi EVP:n osallistumis-ja tutustumismahdollisuuksia.Lähtökohtaisesti henkilö on EVP vain ensimmäiselläpartioon tutustumiskerrallaan. Paikkakunnalta toiselle muuttajien kannattaa toki tutustua partiotoimintaan myös uudella paikkakunnallaan. Tällöin heillä on olettavasti voimassa oleva partion jäsenyys.

Lapsi ei-vielä-partiolaisena lippukunnassa

Partioon voi tutustua käymällä viikoittaisessa toiminnassa (kokouksissa) kolme kertaa tutustumassa. Tämän jälkeen on tehtävä päätös jäsenyydestä ja, jos partiota halutaan jatkaa, liittyä jäseneksi.

Mikäli lapsi aloittaa partioon tutustumisen retkeltä tai tapahtumasta tai näiden kolmen kokouskerran väliin osuu lippukunnan retki tai tapahtuma, voi lapsi osallistua EVP:nä yhdelle retkelle tai tapahtumaan.

Kaikki partion kansainväliset matkat edellyttävät aina jäsenyyttä.

Tärkeää on, että lippukunta kertoo lapsen huoltajille jo tutustumisen alkaessa selkeästi,milloin ratkaisu jäseneksi liittymisestä tulee tehdä.

Aikuinen lippukunnassa

Aikuinen voi tutustua toimintaan kolmen kokouksen ajan.

Mikäli partioon tutustuminen alkaa retkeltä, leiriltä tai tapahtumasta tai näiden kolmen kokouskerran väliin osuu lippukunnan leiri, retki tai tapahtuma, voi aikuinen osallistua EVP:nä yhdelle retkelle, leirille tai tapahtumaan.

Kaikki partion kansainväliset matkat edellyttävät aina jäsenyyttä.

Aikuisen, joka toimii lippukunnan kannatusyhdistyksissä tai osallistuu lippukunnan järjestämiin talkoisiin (esimerkiksi kämpän kunnostus tai muonitus leirillä), ei tarvitse olla partion jäsen eikä EVP.

Aikuinen piirissä tai keskusjärjestössä

Koulutukset, tapahtumat ja leirit: Piirin tai keskusjärjestön hallitus päättää vuosittain esimerkiksi toimintasuunnittelun yhteydessä, mitkä koulutukset, tapahtumat ja leirit ovat avoimia myös ei-
vielä-partiolaisille.Mikäli tilaisuus päätetään avoimeksi myös ei-vielä-partiolaisille, pitää asia ottaa huomioon esimerkiksi ilmoittautumisen luomisessa.Partion koulutustoiminta on tarkoitettu jäsenille (pois lukien Tervetuloa partioon -kurssi).

Partiokoulutusten edulliset osallistumismaksut perustuvat vapaaehtoistyöhön ja kerättyihin jäsenmaksuihin. Mikäli piiri tai keskusjärjestö kuitenkin tarjoaa koulutusta ei-vielä-partiolaisille, on osallistujavalinnoissa priorisoitava partiolaisia ja harkittava EVP-osallistujille korkeampaa osallistumismaksua.

Keskusjärjestön tai piirien kiinteisiin ryhmiin ei voi kuulua ei-vielä-partiolaisena. Ryhmän toimintaan voi tutustua ei-vielä-partiolaisena maksimissaan kolmen kokouksen ajan.

Pitkäkestoisen projektin tekemiseen ei voi osallistua ei-vielä-partiolaisena. Kertaluonteiset projektikeikat (kuten vaikkapa valtakunnallisen tapahtuman ensiapupäivystys tai alueellisen ohjelmatapahtuman ruokajako) sen sijaan sopivat hyvin partioon tutustumiseen.

Kaikki partion kansainväliset matkat edellyttävät aina jäsenyyttä.

Projektien, hankkeiden tai vastaavien ohjausryhmätyöskentelyyn osallistuminen asiantuntijatehtävässä ei edellytä jäsenyyttä.